3

Kokeilun oppi

-

Experiment created 28.08.2017
Snafu Oy / Silmusalaatti Silmusalaatti
Snafu Oy / Silmusalaatti Silmusalaatti

Biojäte nollaan

Miksi tämä kokeilu on tarpeellinen?

Snafu Oy tuottaa Silmusalaatteja Vantaan Vaaralassa energiatehokkaissa tuotantotiloissa. Raaka-aineina tuotteissa ovat valikoidut luomusiemenet ja puhdas vesi. Silmusalaatti on alusta asti pyrkinyt tuotannossaan mahdollisimman pieneen hävikkiin. Jonkin verran jätettä syntyy kuitenkin esimerkiksi siementen kuorista, itämättömistä siemenistä sekä prosessijätevirroista. Haluamme pienentää tätä jätemäärää testaamalla kahta käsittelytapaa, puristamista ja kuivaamista. Näillä käsittelytavoilla jätteessä olevasta vedestä saadaan pois 75 prosenttia. Kasvisten biojätteen massasta valtaosa on kasveissa olevaa vettä, joten tavoitteemme on pienentää biojätteen veden määrää, jolloin biojätteen määrä (kg, kuutioneliömetri) pienenee merkittävästi (tavoite -75 %). Lisäksi selvitämme, voiko ideamme mukaisesti biojätteen muuttaa raaka-aineeksi esimerkiksi maataloudessa maanparannukseen, eläinten ruokana tai elintarvikkeeksi. Menetelmä olisi sovellettavissa myös muille biojätteen tuottajille. Tavoitteena on saada puristettua biojätteen massasta pois noin 75 prosenttia. Näin biojätteen keräysväliä voidaan pidentää huomattavasti ja biojätteen määrä pienenisi. Lisäksi tavoitteena on selvittää, voimmeko käyttää tämän lopputuotteen muualla esimerkiksi maanparannukseen, eläinten ruuaksi tai elintarvikekäytössä. Silloin pääsisimme lopulliseen tavoitteeseemme eli saisimme biojätteen määrän nollaan.

Miten kokeilu toteutetaan?

Kokeilun ensimmäisessä vaiheessa selvitämme materiaalin puristamista sekä kuivaamista. Rakennamme laitteiston prototyypin, jolla testaamme idean toimivuutta. Kokeilemme myös lopputuotteen jatkokäyttöä. Yhteistyökumppaneina jatkokäytön selvittämisessä ovat Herttoniemen Ruokaosuuskunta, joka viljelee Kaupunkilaisten Omalla Pellolla 3,5 ha:n alalla luomuvihanneksia jäsenilleen sekä Ranolin Oy, joka tuottaa Nord-T tuotemerkillä teesekoituksia. Toivomme, että kokeilusta olisi hyötyä laajemminkin biojätteiden käsittelyssä. Suomessa kerätään vuodessa 120-160 miljoonaa kiloa biojätettä, josta 45 prosenttia syntyy teollisuudessa ja kaupassa. Kauppapuutarhojen tuotannosta jopa 20 prosenttia menee jätteeksi ennen päätymistä kuluttajalle. Kokonaisjätemäärästä 34 miljoonaa kiloa on vihanneksia, juureksia, hedelmiä ja marjoja, joiden käsittelyyn toivomme tämän kokeilun tuovan uusia ideoita. Ideaa testataan Snafu Oy:n Silmusalaatin tuotannossa. Käytännössä kokeillaan, onnistuuko biojätteeseen nyt menevän materiaalin puristaminen tai kuivaaminen rakennettavalla protolaitteistolla. Protolaitteistolla tuotetuista eristä testataan laboratoriossa ravintoarvot mahdollisen ravintokäytön osalta ja viljavuustestaus mm. pH lannoite- tai maanparannuskäytön osalta. Testierät lähetetään yhteistyökumppaneille arvioitavaksi. Protolaitteiston osalta merkittävää on mm. käytettävyys, kapasiteetti ja laitteiston hankinta ja käyttökustannukset. Kokeilu toteutetaan tämän syksyn aikana protolaitteiston suunnittelun ja testauksen sekä jatkokäytön selvittämisen osalta. Osa jatkokäytön mahdollisesta kokeilusta ajoittuu ensi keväälle.

Kuka tai ketkä kokeilun toteuttavat?

Kokeilun toteuttaa Snafu Oy luomutilalla Vantaan Vaaralassa. Jatkokäytön kokeilussa yhteistyökumppaneina ovat Herttoniemen Ruokaosuuskunta, joka viljelee Kaupunkilaisten Omalla Pellolla 3,5 ha:n alalla luomuvihanneksia jäsenilleen sekä Ranolin Oy, joka tuottaa Nord-T tuotemerkillä teesekoituksia. Lisäksi neuvottelut ovat käynnissä yhden yhteistyökumppanin kanssa kokeilusta eläinruuaksi (ns. kanin heinää).

Mikä on kokeilun budjetti?

Kokeilun budjetti on 5000 euroa, jolla saamme rakennettua laitteiston prototyypin sekä tehtyä selvitystyön jatkokäytön osalta. Budjetti koostuu seuraavista kuluista: protolaitteisto 3000 euroa, tuote-testaukset 1500 euroa, selvitystyöt/postitukset/raaka-aineet 500 euroa. Lisäksi Snafu Oy rahoittaa itse kokeilua työpanoksellaan, raaka-aineilla ja tarvittavien tilojen ja laitteiden osalta 2000 eurolla.

Millaista osaamista ja rahoitusta kokeilulla on käytettävissään?

Snafu Oy:llä on viiden vuoden kokemus Silmusalaatin tuottamisesta. Tuotanto on alusta asti pyritty toteuttamaan mahdollisimman ympäristöystävällisesti ja hävikin määrä on jo nyt pieni. Yrityksellä on laajaa osaamista elintarviketuotannosta, tuotannon koneista ja laitteista sekä elintarvikehygieniasta. Yhteistyökumppaneilla on kokemusta omilta aloiltaan ja he toimivat asiantuntijoina jatkokäytön osalta. Snafu Oy rahoittaa itse kokeilua 2000 eurolla.

Learned from the experiment

Saavuttiko kokeilu tavoitteensa?

Täysin muovittomaan pakkaukseen emme vielä päässeet, sillä uudessa pakkauksessa on 95 % vähemmän muovia. Kokeilun kautta kiinnitimme enemmän huomiota paitsi siihen mitä teemme, myös siihen miten teemme. Ja sitä kautta löytyi tosiaan uusia kehityssuuntia, jotka vaikuttavuuden kannalta ovat tärkeitä.