1

Kokeilun idea

-

Experiment's themes

Experiment created 06.03.2019

Polkupyörä korvaa auton

Polkupyörä on luonnon ja ihmisen hyvinvoinnin kannalta hyvä liikkumisväline, mutta sen käyttö voisi olla huomattavasti yleisempää. Auto voittaa kuljetusmuotona pyörän vielä mennen tullen. Haluamme osoittaa, miten pyörä voi korvata auton kokonaan.

Miksi tämä kokeilu on tarpeellinen?

Euroopan polkupyöräkaupungeissa fillareilla ja taakkapyörillä korvataan iso osa liikenteestä. Suomessa näin ei vielä ole. Sähköavusteiset taakka- tai laatikkopyörät eivät ole meillä vielä yleistyneet peruspyörien ja harrastepyörien rinnalla, vaikka niillä voitaisiin korvata iso osa autolla tehdyistä matkoista ja pienentää näin hiilijalanjälkeä. Ajatuksenamme on ratkaista arkiliikkumiseen liittyviä ongelmia niin, että pyörä lopulta korvaa auton. Arkiliikkumiseen kuuluu olennaisena osana työpäivän jälkeiset ajelut kotikulmilla harrastuksiin ja kauppoihin. Autot täyttävät parkkihallit ja teiden reunat. Nämä reissut tehdään usein autolla, vaikka kunnollinen pyörä olisi kaikin puolin parempi vaihtoehto. Töihin voidaan lähteä julkisten sijaan autolla siksi, jotta lapset saadaan kuskattua samalla päiväkotiin tai kouluun ja työpäivän jälkeen saadaan kätevästi haettua ruuat kaupasta. Pyöräilyn yhtenä yleistymisen ongelmana on autoilun rinnalla on, että peruspyörällä on vaikea kuljettaa tavaroita ja muita ihmisiä. Pyöräilyyn liitetään yleisesti myös se, että ajomatkan jälkeen tarvitsisi käydä suihkussa ennen kuin on edustuskelpoinen. Tämän lisäksi kunnollinen pyörä on iso investointipäätös ja niinpä kelkkoamme hikipäässä mummotsygillämme hangessa ja päädymme toteamaan, että pyöräily saa jäädä. Haluamme ymmärtää syyt, mitkä estävät pyöräilyn yleistymistä ja ratkaista ne yhdessä käyttäjien ja kaupungin kanssa. Teiden kuntoon liittyvät ongelmat ovat yksiselitteisiä, mutta se miten voimme madaltaa jokaisen kynnystä ottaa käyttöön ekologisempi liikkumismuoto vaatii kokeilua ja tutkimista. Haluamme kokeilla, mihin kaikkeen laatikkopyörät ja sähköavusteiset pyörät soveltuvat, millaisia erilaisia käyttäjäkohderyhmiä pyörillä voisi olla ja miten niiden lainauksen, myynnin ja huollon voisi parhaiten järjestää. Haluamme, että ihmiset voivat kokeilun myötä todeta, sopisiko pyöräilyyn siirtyminen heidän perheelleen näin helpottaa pyörähankinnan tekemistä. Haluamme oppia, olemmeko me sopiva toimija toiminnan jatkamiselle vai kannattaisiko meidän tehdä tiiviisti yhteistyötä esim. polkupyörien maahantuojan kanssa. Käyttäjäkokemusperusteinen vaikuttavuusviestintä on tehokas tapa saada ihmiset ymmärtämään pyöräilyn mahdollisuudet autoilun rinnalla. Kokemusten kautta myös saadaan pyöräilyn esteitä madallettua.

Miten kokeilu toteutetaan?

Ajatuksenamme on edistää ja lisätä sähköavusteisten pyörien käyttöä osoittamalla, että pyörä on toimiva ratkaisu ja se vähentää liikkumisesta syntyviä päästöjä. Sähköavuste helpottaa matkan tekemistä myötätuulen lailla ja mahdollistaa heikomallekin polkijalle painavien kuormien liikuttelun. Sähköavusteinen pyörä on huomattavasti ekologisempi vaihtoehto kuin esimerkiksi sähköauto, jonka kehitys ei ole vielä valmis. Tarjoamme kokeilun aikana käyttöön sähköavusteisia laatikkopyöriä ja mahdollisuutta kokeilla tavallisia, mutta sähköavusteisia pyöriä. Hälvennämme epätietoisuutta sähköpyörien hiilijalanjäljestä ja huoltohaasteista. Nostamme pyöräilyn arvon autoilun rinnalle toteutamalla prototyypin pyörähuolto-asemasta, joka vetää vertoja autojen huoltoasemille. Tavoitteenamme on, ettei auto voittaisi pyörää missään käyttöön liittyvässä asiassa, ja ettei ihmisillä ole perusteita valita autoa pyörän sijaan. Olemme toki realisteja siinä, että pyörä ei toimi yhtä hyvin kuin auto Suomessa vuoden ympäri, mutta mikäli pystymme näin lähes puolittamaan talouden liikkumiseen liittyvän hiilijalanjäljen, olemme onnistuneet. Haluamme testata, voiko sähköavusteisella pyörällä korvata auton tehtävät, ja samalla poistaa aktiivisesti pyöräilyn yleistymisen esteitä. Toteutamme kokeilun kolmella eri tavalla: 1. Hankimme yhden sähköavusteisen laatikkopyörän kokeiluun kiertotalouskeskukselle. Kolme eri taloutta saa kokeilun aikana testata laatikkopyörän käyttöä auton sijaan arkisissa tarpeissa: lasten kuljetukset, harrastus- ja kauppakäynnit. Kokeilijat tekevät kokeilun alussa ja lopussa raportin omaisen blogikirjoituksen ja päivittävät tunnelmiaan sovitusti someen. Tavoitteena on, että kokeilijat olisivat valmiita kokeilun päätyttyä korvaamaan oman autonsa pyörällä. 2. Toisen laatikkopyörän annamme valittuun taloyhtiöön lainaan kokeilun ajaksi. Vaihtoehtoisesti sijoitamme yhden laatikkopyörän osaksi aikaa taloyhtiöön. (Olemme kokeilleet samaa yhteisomisteista käyttöä sähköautolla ja homma toimi erittäin hyvin) Taloyhtiössä testataan samaa, mutta niin, että pyörä on taloyhtiön yhteinen. Kokeiluporukkaan valitaan seitsemän taloutta ja jokainen voi testata pyörää kerran viikossa. Vuoronvaihdoista ynnä muusta sovitaan Whatsapp-ryhmässä. Käyttäjäporukka tiedottaa kokeilusta viikottain somessa ja ylläpitää blogia. Tavoitteena on, että taloyhtiöiden yhteiset laatikkopyörät yleistyisivät ja ihmiset rohkaistuisivat vaihtamaan autonsa pyörään. 3. Lainaamme kokeilun aikana myös tavallisia pyöriä, joihin on liitetty sähköavuste. Pyöriä saa lainata pyörähuoltamollamme. Ihmiset, joiden ei tarvitse kuljettaa ihmisiä tai painavia tavaroita, mutta haluaisivat lisätä pyörän käyttöä auton sijaan, hyötyvät testauksesta. Fillariverstaan oheen perustamamme pyörähuoltoasema on sellainen, jossa on sekä kylmäaseman palvelut: varaosa-automaatti, akun latauspiste (aurinkosähköllä), maahan pultatut pumppu ja työkalut sekä leppoisa lepäilyalue sekä palveluaseman palvelut. asiakas voi myös tilata huollon ja välittömässä läheisyydessä on toimii kahvila. Avaamme Keravan kaupungin kanssa kanavan, jonne voi ilmoittaa pyöräilyyn liittyvistä ongelmista ja pyrimme ratkaisemaan ne kaikki tai vähintään selvittämään syyt, miksi ongelmia ei pystytä ratkaisemaan. Osallistumme kokeilullamme myös kokeilun aikana järjestettävälle valtakunnalliselle pyöräilyviikolle, johon Keravan kaupunki osallistuu. Kerava haluaa profiloitua pyöräilykaupunkina. Esittelemme viikolla kokeilun sen astisia tuloksia. Huhtikuun alku 2vk: Pyörien ja muiden välineiden hankinta sekä kokeilijoiden etsintä Huhtikuun loppu 2vko: Huoltamon pystytys ja kokeilijoiden preppaus. Pyöräilyviikolla kokeilun käynnistäminen ja markkinointi. Toukokuu ja kesäkuu: Pyörät testissä ja käyttäjäkokemuksista viestiminen. Heinäkuu: Kokeilujen jatkoa ja raportoinnin päättämistä. Toiminnan jatkosta päättäminen.

Kuka tai ketkä kokeilun toteuttavat?

Kokeilun toteuttaa kestävän elämän yhteisö ja kiertotalouskeskus Jalotus. Tarkemmin sanottuna Jalotus ry ja sen fillariverstaan ohjaaja, laatikkopyöräilijä Erik Aho. Koordinoinnista ja viestinnästä vastaavat yhdistyksen vastuuhenkilöiden tiimi.

Mikä on kokeilun budjetti?

pyörien hankinta / vuokraus 2500€ kokeilun käytännön ohjaus, koordinointi ja viestintä 2000€ pyörähuoltoaseman varusteet 500€

Millaista osaamista ja rahoitusta kokeilulla on käytettävissään?

Toteutamme kokeilun kiertotalouskeskuksessa, jossa on fillariverstas. Näin ollen kaikkia toteutukseen tarvittavia välineitä ei tarvitse hankkia. Meillä on myös kontaktit pyöriä vuokraaviin liikkeisiin, pyöriä sähköistävään yritykseen ja korjaajiin sekä pyöräilyn lajiliittoihin ja pyöräilyä edistäviin järjestöihin. Meillä on myös kokemusta kokeilujen onnistuneesta toteuttamisesta ja aiomme käyttää KimppaBemusta eli sähköauton yhteiskäytöstä saatuja oppeja yhteisomisteisten taakkapyörien suosittelemisessa taloyhtiöille. Toimimme yhteistyössä myös Keravalla järjestäytyneen vapaamuotoisen Keravan Pyörä - ryhmän kanssa, jonka tavoitteena on kehittää kaupunkipyöräilyä Keravalla. Ryhmään kuuluu kaupunkilaisia ja paikallispoliitikoita. Ryhmä mm. vaikuttaa olosuhteisiin ja ohjeistaa ihmisiä hyvistä pyörätyömatkareiteistä. Osallistumme pyöräilyä edistävälle valtakunnalliselle pyöräviikolle Keravalla, ja meillä on hyvät yhteydet kaupungin liikennesuunnittelijaan sekä kaupungin energiayhtiöön, jonka kautta saamme aurinkoenergiaa. Viestintäkanaviemme kautta löydämme varmasti eri taustaisia ja eri elämäntilanteissa olevia kokeilijoita kokeiluumme ja saamme kokeilulle hyvän näkyvyyden.