Yksinäisten myönteisen minäkuvan vahvistaminen SPR:n ystävätoiminnan avulla | Kokeilunpaikka.fi
1

Kokeilun idea

-

Experiment's themes

MielenterveysVapaaehtoistoimintaYksinäisyysToimintamalli
Experiment created 10.11.2017

Varpu Salmenrinne, Suomen Punainen Risti

Yksinäisten myönteisen minäkuvan vahvistaminen SPR:n ystävätoiminnan avulla

Kokeilussa halutaan kehittää keinoja auttaa kaikkein yksinäisimpiä oma-apuohjelman ja vapaaehtoistoiminnan avulla. https://www.punainenristi.fi/tule-mukaan/ystavaksi

Miksi tämä kokeilu on tarpeellinen?

Noin kymmenesosa suomalaisista kärsii yksinäisyydestä. Yksinäisyyttä on perinteisesti pyritty ratkaisemaan luomalla mahdollisuuksia ystävystymiselle. Punaisen Ristin ystävätoiminnassa on havaittu, ettei järjestöjen tarjoamat kahdenväliset ja ryhmämuotoiset ystäväpalvelut välttämättä tavoita kaikkein yksinäisimipiä, joiden yksinäisyyden syy on esimerkiksi haitallisissa, yksinäisyyttä ja eristäytyneisyyttä ylläpitävissä ajattelumalleissa. Nämä henkilöt jäävät vapaaehtoisen tuen ulkopuolelle. Kokeilun avulla halutaan kehittää keinoja auttaa kaikkein yksinäisimpiä oma-apuohjelman ja vapaaehtoistoiminnan avulla. Kokeilussa testataan myös miten etsivän työn menetelmät toimivat yksinäisyyttä ehkäisevässä vapaaehtoistoiminnassa.

Miten kokeilu toteutetaan?

Ehdotetussa ideassa tuotetaan yhteistyössä asiantuntijajärjestöjen ja/tai alan tutkijoiden kanssa verkkopohjainen oma-apuohjelma, joka antaa yksinäiselle henkilölle välineitä tunnistaa ja päästä eroon haitallisista ja yksinäisyyttä ylläpitävistä ajattelumalleista. Verkkopohjaisen oma-apuohjelman lisäksi ohjelmaan osallistuva henkilö saa rinnalleen joko verkossa tai kasvotusten luotettavan vapaaehtoisen kanssakulkijan, jonka tsemppaamana hän pääsee kokeilemaan sosiaalisia tilanteita turvallisessa ympäristössä. Vapaaehtoiset kanssakulkijat koulutetaan tehtävään ja heidän työnsä tueksi tuotetaan kanssakulkijan malli. Ideassa kokeillaan verkkopohjaisen oma-apuohjelman ja vapaaehtoisen kanssakulkijamallin hyödyntämistä vaikeasti yksinäisten ihmisten auttamiseksi. Ehdotettu kokeilu kestää neljä vuotta, 08/2018-07/2022.

Kuka tai ketkä kokeilun toteuttavat?

Kokeilun toteuttaa Suomen Punaisen Ristin keskustoimisto ja piirit. Kokeiluun haetaan yhteistyötahoksi asiantuntijajärjestöjä ja/tai alan tutkijoita.

Mikä on kokeilun budjetti?

200 000 euroa. Ehdotettu kokeilu kestää neljä vuotta ja sitä toteuttaa kaksi kokopäiväistä työntekijää.

Millaista osaamista ja rahoitusta kokeilulla on käytettävissään?

Punaisen Ristin ystävätoiminnan tiimillä on resursseina ennestään vankka osaaminen ja rakenteet vapaaehtoistoiminnan koordinoimiseen sekä yksinäisyyden ehkäisemisestä vapaaehtoisvoimin. Ystävätoiminnalla on kontaktit yhteistyökumppaneihin ja toimijoihin. Punainen Risti on tunnettu ja luotettu myös avunsaajien näkökulmasta. Suuri ja vakaa toimija taustalla on etu toiminnan juurtumisen näkökulmasta.

What has happened during the experiment?

Comments
Login to comment
Hide comments