Asuminen ja asumisen tarpeiden muuttmiset | Kokeilunpaikka.fi
1

Kokeilun idea

-

Kokeilun teemat

Kiertotalous

642 katselukertaa

Kokeilu on luotu 19.08.2017

Kitti Kumpulainen

Asuminen ja asumisen tarpeiden muuttmiset

Pieni koti tai kodin osa, joka voidaan kohtuullisen helposti siirtää paikasta toiseen tarpeen mukaan. Esimerkiksi vanhusten perhehoidon totetuttamisessa yksi pullonkaula on potentiaalisten perhehoitajien kotien pienuus. Siirrettävällä ns. kotielementillä mahdollistetaan perhehoitajaksi ryhtyminen siedättävillä investoinneilla. Perhehoitotoiminnan päättyessä kotielementti voidaan siirtää toiseen paikkaan. Myös esimerkiksi pohjoisen Suomen (Inari, Utsjoki) asuntopulaa voi helpottaa siirrettävillä pienkodeilla. Esimerkiksi terveydenhuollon sijaisrekrytoinnin pullonkaula on sijaisten majoitustilojen/kotien puute. Siirettävä pikkukoti auttaisi myös työvoiman liikkuvuuteen. Olisi helpompaa lähteä toiselle paikkakunnalle, jos saisi oman pikkukodin mukaan. Hyvä esimerkki pienestä kodista on mm. Kotonen (Kokemäellä).