3

Kokeilun oppi

-

Kokeilun teemat

TerveydenhuoltoTyöTyössäkäyvätTeknologiaBlockchainLiiketoimintamallitItsensä johtaminenYhteisöMydata (omadata)Diabetes
Kokeilu on luotu 09.05.2019

Eye4Diabetes

Työterveyshuollon tavoitteena on ehkäistä työntekijöiden 2 tyypin diabeteksen puhkeaminen edistämällä elintapojen muutosta. Kokeilussa kehitetään työterveyshuoltoon uusia palveluita, jotka hyödyntävät Biohakkeroinnin ja MyData - konseptin mahdollisuuksia.

Miksi tämä kokeilu on tarpeellinen?

Henkilökohtaisista tiedoista terveyteen liittyvät tiedot ovat kaikkein arkaluontoisempia. EU:n asettamassa tietosuoja-asetuksessa (GDPR) henkilökohtaiset tiedot ovat erityisen suojelun kohteena. Asetus ei saa estää kehitystä eikä henkilökohtaisen terveystiedon hyödyntämistä niin yksilön, terveyspalvelun tarjoajan kuin yhteiskunnan tasolla. Työterveyshuolto on toimintaa, jonka järjestää ja kustantaa työnantaja ja joka tukee työntekijöiden työkykyä. Yhdessä työnantajien toimenpiteiden kautta työterveyshuolto vaikuttaa työssä jaksamiseen, työurien pitenemiseen, toiminta- ja työkyvyn ylläpitoon sekä sairaudesta tai muusta johtuvaan tuottavuuden alentumaan, sairauspoissaolojen vähentämiseen ja nopeaan työelämään palaamiseen, työkyvyttömyyseläkkeiden ja työtapaturmien vähentämiseen. Työterveydenhuollossa kerätään asiakaskohtaista dataa, jonka avulla työterveyshuollon asiantuntijoiden ymmärrys asiakkaan tilanteesta syntyy. Data ovat laboratoriomittaukset, tutkimustulokset, kuvantamiset, kyselyt ja haastattelut. Voiko perinteisesti kerättyjen datojen lisäksi henkilön itsensä keräämä terveystieto parantaa hoidon laatua, rikastaa työterveyshuollon palvelutarjontaa ja edistää toimenpiteiden vaikuttavuutta. Auttaako Open Knowledge of Finlandin (www.okfi.fi) määrittelemä MyData - konsepti ratkaisemaan ongelmaa? IT-alan työntekijöiden työ on usein staattista istumatyötä kuormittaen fyysisesti. Ulkopuolelta asetetut aikatavoitteet, resurssien puute, alati kehittyvä ja uuden opiskelua vaativa työ kuormittavat henkisesti. It-alan ammattilaisen stereotyyppi on liikuntaa harrastamaton, mutta urheilujuomia tai kahvia liikaa nauttiva mieshenkilö. Tulevaisuuden riskinä voi olla ylipaino, huono kunto, sydän- ja verisuonitautien kirjo ja 2 tyypin diabetes. IT-alan ammattilaiselle digitaaliset mittausvälineet, kuten aktiivirannekkeet ja älypuhelimet, ovat helposti omaksuttavia. Samoin datan kerääminen, käsittely ja analysointi kuuluvat usein jo osana perustyöhön. Biohakkerointiin liittyvä tietotekninen osaaminen ei ole pullonkaulaa. Sen sijaan haasteena voi olla mitatun tiedon hyödyntäminen omassa arjessa niin että arkeen sijoitetaan enemmän terveyttä edistäviä tekoja: liikuntaa, parempilaatuista juomaa ja ruokaa, virkistävämpää vapaa-aikaa, palauttavaa unta sekä vähennetään terveyttä uhkaavia toimintamalleja. Riittääkö data muuttamaan käyttäytymismalleja? Mitä muuta kuin dataa tarvitaan, että IT ammattilaisen käyttäyminen arjessa muuttuu? Miten muutoksen malli skaalataan koskemaan myös muita kuin IT ammattilaisia? Miten työterveyshuolto voi edistää muutosta terveellisempään suuntaan? Mitä uusia tukimuotoja ja aktivointitoimia työterveyshuolto voi tarjota? Miten niissä huomioidaan yksilölliset tarpeet ja erilaiset elämäntilanteet? Kokeilussa siis etsitään vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Miten yksittäinen henkilö voi hyödyntää itse keräämäänsä terveystietoa yhteistyössä terveydenhuollon ammattilaisen kanssa? Miten terveystieto vaikuttaa elintapamuutoksiin? Miten terveyden edistämisen ammattilaiset, kuten työterveyshuolto, voi hyödyntää asiakkaiden vapaaehtoisesti keräämää tietoa? Miten tietoa käytetään asiakaspalvelun rikastamiseen ja parantamiseen? Miten massaräätälöidään palvelut vastaamaan yksilöllisiä tarpeita? Miten yhteiskunta voi yksilön tietosuojaa vaarantamatta hyödyntää kerättyä terveystietoa terveyspalveluiden suunnittelussa, suuntaamisessa ja toteutuksessa. Kokeilusta halutaan oppia miten kohderyhmälle (työterveyshuolto + 6 IT-alan ammattilaista) kokeessa tehtävät interventiot vaikuttavat henkilökohtaiseen muutosmotivaation ja innovaatiokyvykkyyteen. Kokeilu antaa vastaukset hypoteeseihin. Hypoteesi 1: Elintapojen mittaaminen lisää tietoisuutta ja kannustaa muutokseen; mitä mittaat, sitä johdat Hypoteesi 2: Pienryhmä (n. 6 hlö) osallistaa ja haastaa muutokseen; luottamus ja osallisuus Hypoteesi 3: Personointi antaa sijaa itselle sopiville ratkaisuille; yksilöllinen elämä ja oman näköinen muutos Hypoteesi 4: Kohderyhmä pystyy kehittämään 5+ kpl työterveyshuollon viitekehykseen soveltuvaa MyData -ideaan perustuvaa liiketoimintakonseptia

Miten kokeilu toteutetaan?

Digitaaliset välineet ja ratkaisut ovat osa meidän kaikkien elämää, joillakin enemmän kuin toisilla. IT-alan ammattilaiset tekevät järjestelmiä ja sovelluksia muiden käyttöön. He ovat asiantuntijoita havainnoimaan muiden kuten taloushallinnon, logistiikan, tuotannon, myynnin prosesseja. He havainnoivat ilmiöitä ja prosesseja etäältä ja objektiivisella otteella. Tässä kokeilussa IT-alan ammattilaiset ovat biohakkerin roolissa tapahtumien keskiössä. Heidän toimintaansa ja reaktioitaan arvioidaan. He itse arvioivat itseään ja lisäksi vielä mittarit mittaavat dataa. Asettamalla IT-alan ammattilaiset toiseen roolin, katsomaan prosessia sisältä ulospäin, saadaan uusi näkökulma. Toisena akselina oleva työterveyshuolto ei normaalisti kysy “asiakkailtaan” miten henkilökohtainen terveystieto voitaisiin ottaa mukaan tietopankkiin. Sellaiset keskustelut eivät kuulu loppuasiakkaan ja terveyspalveluita tarjoavan tahon väliseen tyypilliseen kommunikointiin. Tässä kokeilussa toimijoiden välinen asetelma ei ole normaali. IT-alan ammattilaiset eivät ole asiakkaana, eivätkä myöskään myyjinä. He toimivat kokemusasiantuntijoina, sparraajina ja ideoijina, jotka kehittelevät yhdessä henkilökohtaiseen kokemukseen ja IT-alan osaamiseen perustuvia liiketoimintakonsepteja. Kolmantena suunniteltuna poikkeuksena normaaliin on se, että mukana olevat IT-alan ammattilaiset edustavat hyvin erilaisia osaamisia ja kokemuksia. Uudet liiketoimintakonseptit syntyvät rajoilla ja reunoilla. Tässä kokeilussa erityisesti halutaan saada aikaan ei-tyypillinen kokoonpano ja erilaiset näkökulmat, joiden tuloksena osallistujat pystyvät out-of-the box ajatteluun. PROSESSIMITTART (KEY PROCESS INDICATORS) Mitattavat biohakkerointi suureet: 5+ kpl. Järjestetyt tapahtumat: 4+ kpl. Itsenäiset toimintatapamuutoksiin liittyvät kokeilut: 10+ kpl. Vertaisarviointilausunnot: 20+ kpl. Itsearviointilausunnot: 20+ kpl. Työterveyshuollon kuvaamat haasteet ja ongelmat: 10+ kpl. Viestintä sosiaalisessa mediassa:10+. TULOKSET (OUTPUT) Vastaukset ja vastausten arvioinnit asetettuihin hypoteeseihin: 4 kpl. Liiketoimintakonseptien kuvaukset: 5+ kpl. Muutosmotivaation kasvun subjektiivinen arvio: 30+ %. TUOTOKSET (OUTCOME) Tietoa työterveyshuoltoon miten tutkitut tekijät eli hypoteesit 1-3 vaikuttavat pysyvän. muutoksen aikaansaamiseen. Uusia ideoita, ajatuksia ja työkaluja työterveyshuollon data-pohjaiseen kehittämiseen. Uusia liiketoimintaideoita- ja mahdollisuuksia IT-alan yrityksille. Lisääntynyt ymmärrys MyData:n mahdollisuuksista ja esteistä. VAIKUTUKSET (IMPACT) 2-tyypin diabetekseen sairastumisen riski pienenee. Henkilökohtaisesti hallittavissa oleva terveystietokanta (MyData) etenee. Työterveyshuolto uudistaa palveluvalikkoa. Julkisen terveydenhuollon toimijoiden ymmärrys yksilön terveystilanteesta laajenee kun MyData - pohjaista tietoa yhdistetään muuhun terveystietoon. Biohakkerointi on yksi kansalaistieteen (Citizen Science) muoto ja kokeilun kautta molempien tunnettuus kasvaa. Kun ihmisten valinnat kohdistuvat enenevässä määrin kasvispainotteiseen ruokaan ja pehmeisiin (kävely, pyöräily) liikuntamuotoihin vaikuttavat ne ilmastonmuutosta hillitsevästi. KOKEILUSSA TESTATTAVAT HYPOTEESIT: Hypoteesi 1: Elintapojen mittaaminen lisää tietoisuutta ja kannustaa muutokseen; mitä mittaat, sitä johdat Hypoteesi 2: Pienryhmä (n. 6 hlö) osallistaa ja haastaa muutokseen; luottamus ja osallisuus Hypoteesi 3: Personointi antaa sijaa itselle sopiville ratkaisuille; yksilöllinen elämä ja oman näköinen muutos Hypoteesi 4: Kohderyhmä pystyy kehittämään 5+ kpl työterveyshuollon käyttöön soveltuvaa MyData -ideaan perustuvaa liiketoimintakonseptia KOKEILUALUSTA Kokeilu toteutetaan Lahdessa ja kokeilualustan muodostaa Apila Työterveys (www.apilaterveys.fi) ja kuuden (6) IT-ammattilaisen Biohakkeroiva ryhmä. KOKEILUNVAIHEET Muodostetaan kokeilualusta: 1 työterveyshuolto, 6 IT-alan ammattilaista Varustellaan biohakkerit itselle sopivalla digitaalisella mittarilla, joka mittaa kunkin henkilön valitsemia suureita (aktiivisuus, uni, kävely jne) Toteutetaan terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttavia tapahtumia Biohakkerit itsenäisesti tekevät muutoksia toimintatapoihinsa Pienryhmässä yhteisesti arvioidaan testattujen tapahtumien sekä itsenäisesti toteutettujen toimintamuutosten vaikutusta mitattaviin suureisiin, subjektiivisiin tuntemuksiin, hyvinvointiin ja elämänlaatuun. Lisäksi arvioidaan muutosmotivaatiota ja muutoksen pysyvyyttä. Yhdessä ryhmän kanssa ideoidaan liiketoimintakonsepteja (5+) jotka ratkaisevat työterveyshuoltoon ja henkilökohtaisen terveystiedon (MyData) keräämiseen, käyttöön ja hyödyntämiseen liittyviä haasteita ja ongelmia. Viestitään sosiaalisessa mediassa kokeilusta eri kanavien kautta 7/2019-10/2019

Kuka tai ketkä kokeilun toteuttavat?

Kokeilun vastuullinen toteuttaja: Smart & Lean Hub Oy, Tuula Löytty Kokeiluun osallistuvat kokeilualustan toimijat: Apila Työterveys Oy Production Software Oy Lunni Oy Avenla Oy Kokeiluun osallistuvien IT-yritysten määrä täydentyy ennen projektin aloitusta.

Mikä on kokeilun budjetti?

Kokonaisbudjetti 7500 eur, joka jakaantuu seuraavasti -2400 eur biohakkeroinnin tekniset ratkaisut -4100 eur koordinointi, raportointi, viestintä, kommunikointi, käytänteet -1000 eur matkat, tilat, muut kulut

Millaista osaamista ja rahoitusta kokeilulla on käytettävissään?

Osaaminen ja kokemus kokeilujen toteutukseen Tiedot työterveyshuollon prosesseista, tarpeista ja tulevaisuuden suunnitelmista Laaja IT-osaaminen Prosessien kehittämisen osaaminen

Kokeilun oppi

Saavuttiko kokeilu tavoitteensa?

Kokeilusta haluttiin oppia miten kohderyhmälle (työterveyshuolto + 6 IT-alan ammattilaista) kokeessa tehtävät interventiot vaikuttavat henkilökohtaiseen muutosmotivaation ja innovaatiokyvykkyyteen. Kokeilu antaa vastaukset hypoteeseihin. Hypoteesi 1: Elintapojen mittaaminen lisää tietoisuutta ja kannustaa muutokseen; mitä mittaat, sitä johdat Hypoteesi 2: Pienryhmä (n. 6 hlö) osallistaa ja haastaa muutokseen; luottamus ja osallisuus Hypoteesi 3: Personointi antaa sijaa itselle sopiville ratkaisuille; yksilöllinen elämä ja oman näköinen muutos Hypoteesi 4: Kohderyhmä pystyy kehittämään 5+ kpl työterveyshuollon viitekehykseen soveltuvaa MyData -ideaan perustuvaa liiketoimintakonseptia TULOS: Kokeilu antoi vastaukset hypoteeseihin eli kokeilu onnistui. Toteutus tapahtui suunnitelman mukaisesti ja tehokkaasti.

Mitä uutta tietoa kokeilulla saatiin?

Saimme vastaukset asetettuihin hypoteeseihin: 4 kpl. Hypoteesi 1: Elintapojen mittaaminen lisää tietoisuutta ja kannustaa muutokseen; mitä mittaat, sitä johdat Hypoteesi on totta siltä osin, että se lisää tietoisuutta omasta tilanteesta, mutta mittaaminen ei ainoana toimenpiteenä johda elintapamuutoksiin. Tarvitaan myös muita muutokseen johtavia elementtejä. Hypoteesi 2: Pienryhmä (n. 6 hlö) osallistaa ja haastaa muutokseen; luottamus ja osallisuus Hypoteesi ei ole totta. Pienryhmällä ei tässä kokeilussa ollut mitään vaikutusta elintapamuutoksiin Hypoteesi 3: Personointi antaa sijaa itselle sopiville ratkaisuille; yksilöllinen elämä ja oman näköinen muutos Hypoteesi on totta ja siksi “kohteen” halun ja kokemuksen tunnistaminen ja tunnustaminen on merkityksellistä. Hypoteesi 4: Kohderyhmä pystyy kehittämään 5+ kpl työterveyshuollon käyttöön soveltuvaa MyData -ideaan perustuvaa liiketoimintakonseptia Kokeilussa kehitettiin työterveyshuoltoon elintapamuutoksen ohjauksen kokonaiskonsepti sekä siihen liittyvät 5 liiketoimintakonseptia *************************************************************************************** 1) Olemassa oleviin menetelmiin kannattaa tukeutua. Tässä kokeilussa Service Design (tupla timantti) oli käytössä ja se antoi mukavan raamin toteutukseen. 2. Aina ei tarvita laajaa osallistujajoukkoa. Tässä kokeilussa 6 henkilöä oli aktiivisesti mukana ja sillä osaamisella, kokemuksella, näkemyksellä oli hyvä edetä.

Miten aiot viedä kokeilua tai sen tuloksia eteenpäin?

Datasta bisnestä: Kolme kuukautta kestäneen kokeilun aikana tiimi perehtyi kohteena olevan työterveyshuollon liiketoimintakonseptiin, sai kuulla yrityksen tulevaisuuden suunnitelmista sekä nykyisistä haasteista ja ongelmista. Tämän lähtötiedon perusteella ryhmä ideoi miten elintapamuutosohjausta voidaan edistää ja kehittää siten, että monipuolinen data tukisi työterveyshuollon ja asiakkaan yhteisiä ponnistuksia ja miten tästä voisi syntyä uutta liiketoimintaa sekä työterveyshuoltoon että sidosryhmille. //////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////// Työterveyshuolto muuttuu ja data-perusteiset liiketoimintakonseptit muodostavat todellisen mahdollisuuden sekä työterveyshuollolle että sidosryhmille Alustava kokonaiskonsepti ja 5 ideoitua liiketoimintakonseptia antavat pohjan jatkotyöskentelylle Kokeilun tulosten hyödyntämisvaihtoehdot Asian tutkimisen ja ideoinnin jatkaminen Rahoituksen ja resurssien selvittäminen Konseptien pilotointi ja validointi Konseptien tuotteistaminen ********************************************************************************************* Oma hyvinvointi: Kolmen kuukauden aikana 6 henkinen tiimi varustautui terveysteknologiatuotteilla mitatakseen kukin itse valitsemiaan terveysindikaattoreita. Kokeilun aikana tiimi jakoi ajatuksia, kokemuksia, havaintoja ja tuloksia siitä miten biohakkerointi vaikutti ajatuksiin, toimintaa ja hyvinvointiin. ///////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////// Tiimi oli toisaalta hyvin heterogeeninen mitä tuli biohakkerointi kokemukseen, elintapoihin tai kuntoon. Toisaalta tiimiläisten työprofiili oli hyvinkin samantyyppinen eli monella työ oli asiantuntijatyötä, joka ei kuormittanut fyysisesti merkittävästi mutta oli staattista ja henkisesti kuormittavaa Kokeilun tulosten hyödyntäminen: Elintapamuutosten parantaminen edelleen Uusien kontaktien ylläpito Uudet liiketoimintamahdollisuudet

Mitä kokeilun matkalla on tapahtunut?

06.11.2019

30.7.2019, 16.8.2019, 9.9.2019, 19.9.2019, 6.11.2019


Projektin etenemisen indikaattorit löytyvät linkin takaa:

https://drive.google.com/open?id=14GKAW1nTUTdVEVAZ4O0jdCvhBw7hiw8JgvUfq48D4qM

Kommentit
Kirjaudu sisään kommentoidaksesi omalla nimelläsi
Piilota kommentit