HOITAJALLE PUETTAVAN VOIMALIIVIN KOKEILU: Robottiapua tavaranostoihin ja potilassiirtoihin

Hoitoalalle kohdistuu odotuksia uuden teknologian ja robotisaation hyödyntämisestä sekä kansallisten päättäjien että EU:n taholta (Berner, 2015; SPARC, 2016). Näemme potentiaalia erityisesti ratkaisuissa, jotka vähentävät hoitotyön fyysistä kuormittavuutta ja esitämme kokeiluun hoitajalle puettavaa robotti- eli voimaliiviä. Robotisoidut asut antavat lisävoimia esimerkiksi nostotyöhön, tukevat ergonomisia työasentoja ja vähentävät työstä johtuvia rasitusvammoja (de Looze ym., 2016).

Periaatteellisista hyödyistä huolimatta ei kuitenkaan vielä tiedetä, kuinka hoitajat ottaisivat vastaan puettavan robotiikan työnsä avuksi. Tavoitteenamme on selvittää tämä oppilaitoksessa toteutettavassa pilotissa. Tutkimuksemme taustalla on teknologian hyväksymisen mallit, joilla mitataan teknologian käyttöaikomusta toiminnallisten (esim. teknologian koettu helppokäyttöisyys) ja sosiaalipsykologisten (esim. minäpystyvyys) muuttujien kautta (Davis ym., 1989; Venkatesh & Davis, 2000. Hoitoalan erityispiirteiden vuoksi täydennämme teknologian hyväksymismalleja lisäämällä selittäväksi tekijäksi teknologian ja henkilökohtaisten arvojen koetun yhteensopivuuden.

<em>Miten uusi ja erityinen kokeilun idea on? Soveltaako kokeilu jotain ratkaisua kokonaan uudella tavalla tai onko se alueellisesti uusi?</em>

Idea on yllättävänkin uusi ja erityinen ottaen huomioon hoitotyön fyysisen raskauden. Puettavia voimaliivejä on käytössä maailmalla etupäässä logistiikassa (esim. lentokenttätyöntekijät) ja teollisessa kokoonpanotöissä. Hoitajilla on kokeiltu voimaliivejä tietääksemme vain Japanissa. Jos hoitoalaa robotisoidaan, hoitajalle puettavalla robotiikalla olisi huomattavia etuja erityisesti ottaen huomioon alan sensitiivisyyden. Potilassiirroissa olisi nimittäin vaikeampi hyväksyä erillistä ja itsenäistä robottia (Beck, 2016; Savela ym., 2017). Sen sijaan puettava robotiikka pitäisi ohjakset hoitajalla yhdistäen mielekkäästi robotin voimat ja ihmisen joustavan älykkyyden.

<em>Tuoko kokeilu uudenlaisia ratkaisuja johonkin sosiaali- ja terveydenhuoltoalan kannalta olennaiseen haasteeseen? Kohdistuuko kokeilu laajasti tunnistetun ongelman korjaamiseen?</em>

Laajassa kyselytutkimuksessa suomalaiset hoitajat (n=3800) pitivät robottiapua mielekkäänä ajatuksena erityisesti raskaiden tai suurten tavaramäärien siirtelyssä ja potilassiirroissa. Esimerkiksi robottiapu kirjaamistyössä tai etähoidossa eivät saaneet yhtä myönteisiä arvioita. (Turja ym., 2018.) Tämä heijastelee sitä, kuinka esimerkiksi lähihoitajan työ koetaan fyysisesti raskaaksi ja useimpia houkuttaa jopa alan vaihto (Erkkilä ym., 2016). Samalla hoitoalalle ennustetaan työntekijäpulaa, kun väestö ikääntyy ja palveluntarve kasvaa (Työ- ja elinkeinoministeriö, 2015). Uusi teknologia helpottamassa hoitoalan fyysistä kuormitusta voisi tuoda alalle uutta imua kuten myös parempaa jaksamista ja hyvinvointia.

<em>Viekö kokeilu sote-alan digiosaamista tai työelämätaitoja eteenpäin?</em>

Rakennusalalla taakkojen siirtelyssä käytetään jo teknologiaa apuna. Hoitoalalla toki säädellään tarkemmin työvälineiden käyttöä, mutta kentällä jopa arvioidaan, että teknologialla ei ole haettu helpotusta hoiva-alan kuormitukselle, koska kyseessä on naisvaltainen ala. Turjan ja kumppaneiden (2017) tutkimuksessa suomalaiset hoitajat osoittivat olevansa huomattavan luottavaisia siihen, että he oppisivat käyttämään uutta teknologiaa, osaisivat opastaa muitakin robottien käytössä ja oppisivat robottien käytön myös yksinkertaisen ohjelmoinnin osalta. Tähän tutkimukseen peilaten ei hoitajien teknologian käyttövalmiuden tulisi olla implementointien esteenä.

<em>Tuottaako kokeilu monistettavan mallin tai toimintamahdollisuuden?</em>

Potilassiirrot hoidetaan tyypillisesti kahden hoitajan voimin. Lisäksi hoitotyöhön kuuluu painavien tavaroiden tai suurten materiaalierien siirtelyä. Puettavaa voimaliiviä on kokeiltava eri tehtävissä uusien toimintatapojen testaamiseksi. Kokeilu tuottaa helposti yleistettävää, kvantitatiivista tietoa myös käytännön tasolla hyödynnettäväksi, esimerkiksi kuinka monta voimaliiviä tarvitaan osastolla potilasmäärään suhteutettuna.

<em>Mitkä ovat kokeilijoiden mahdollisuudet (verkostot, resurssit) tulosten levittämiseen tai toimimiseen vaikutusten tuottamiseksi?</em>

Tampereen yliopistossa tehtävää tutkimusta johtaa professori Arto Laitinen ja tutkijana toimii väitöskirjatutkija Tuuli Turja. Turja työskentelee Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamassa monitieteisessä konsortiossa Robotit ja hyvinvointipalveluiden tulevaisuus (ROSE), jota koordinoi Aalto-yliopisto (Ville Kyrki). Laitinen on konsortion varajohtaja ja Tampereen yliopiston tutkimusryhmän vetäjä yhdessä emeritusprofessori Pertti Koistisen kanssa.

ROSE-hankkeessa on tehty yhteistyötä ammattijärjestöjen kanssa. Turja keräsi väitöstutkimustaan varten kyselyaineiston hyödyntäen Tehyn ja SuPerin jäsenrekistereitä. Aineistonkeruun lisäksi yhteistyötä ammattijärjestöjen kanssa on tehty myös yhteisten lehtijuttujen ja alan ammattilaisille suunnattujen seminaarien muodossa. Tätä jatketaan myös voimaliivitutkimuksen osalta. Voimaliivikokeilujen tulokset julkaistaan tieteellisessä lehdessä (esim. Scandinavian Journal of Work Environment and Health) sekä sidosryhmiä (ammattijärjestöt, päättäjät, palveluntuottajat) ja laajempaa yleisöä tavoittelevissa tiedotteissa (Suomen Tietotoimisto).

Voimaliivikokeilu on kiinnostava myös tieteenaloja yhdistävän korkeakouluopetuksen kannalta. Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa on mukana sosiaali-, käyttäytymis- ja terveystieteilijöitä, jotka kaikki tarkastelevat robotiikkaa eri lähtökohdista. Kokeilusta ovat kiinnostuneita lisäksi Tampereen teknillinen yliopisto (Roel Pieters), VTT (Marketta Niemelä) ja TAMK (Kimmo Vänni).

<em>Ovatko ratkaisun kannalta olennaiset organisaatiot ja tahot mukana toteutuksessa?</em>

Kokeilu toteutetaan Tampereen ammattioppilaitoksessa (Tredu) ja tarkemmin sen potilashoitosimulaatiotilassa. Tredussa koulutetaan lähihoitajia ja se on oppilaitoksena sitoutunut kehittämään opetustaan teknologisestakin näkökulmasta. Voimaliivikokeilusta on sovittu Tredun (Tarja Haapala) kanssa ja he ovat lupautuneet tarjoamaan simulaatiotilan tutkimuskäyttöön. Tila sisältää muun muassa potilassängyn, kylpyhuoneen, pyörätuolin, harjoitusnuken sekä tarkkailu- ja videointijärjestelmän. Tredun lähihoitajaopiskelijat toimivat kokeilun koehenkilöinä. Opiskelijat toimivat kokeilussa myös potilaan roolissa, kun ensimmäiset testaukset on tehty dummy-nukkea hyödyntäen.

<em>Millaisia resursseja (esim. työaika, osaaminen, verkostot, muu rahoitus ym.) kokeilulla on käytettävissään kokeilun toteuttamiseen?</em>

Tutkijoiden palkka tulee Tampereen yliopistolta ja hankkeilta. Haemme rahoitusta vain laiteinvestointeihin. Tutkimus tehdään monitieteisen ROSE-konsortion yhteydessä hyödyntäen sen verkostoja (Tampereen yliopiston partnereina Aalto-yliopisto, VTT, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto ja Laurea sekä ulkoinen ohjausryhmä, jossa laaja edustus eri sidosryhmistä), kuten myös aiempaa tutkimusta.

<em>Onko kokeiluehdotus ja sen kustannukset avattu selkeästi ja realistisesti?</em>

Kokeiluun hankimme kaksi tai kolme voimaliiviä kappalehinnaltaan 3000-5000 euroa. Esimerkki 3000 euroa maksavasta voimaliivistä on ”Smart joint vest Laevo”, jota kuvaillaan seuraavasti: ”a harness-like mechanical lifting aid suitable for logistic and healthcare work”.

(http://en.laevo.nl/laevo-v2-product-information/

Laitevalinta ratkaistaan marraskuun 2018 alussa ja arviointi laitteiden välillä tehdään yhdessä sidosryhmien kanssa (Tredu, VTT, Super).

<em>Lähteet</em>

Beck, S. (2016). The problem of ascribing legal responsibility in the case of robotics. AI & Society, 31(4), 473–481.

Berner, A. (2015). Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin vastaus kirjalliseen kysymykseen robotti- ja automaatiostrategiasta eduskunnassa 2015 (KKV 332/2015 vp). https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Kysymys/Documents/KKV_332+2015.pdf

Davis, F. D., Bagozzi, R. P., & Warshaw, P. R. (1989). User acceptance of computer technology: a comparison of two theoretical models. Management science, 35(8), 982–1003.

Erkkilä, S., Simberg, S. & Hyvärinen M. (2016). Jos minä nyt kuitenkin jaksan: Selvitys lähi- ja perushoitajien kokemasta työkuormasta. Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin selvitys.

de Looze M. P., Bosch T., Krause F., Stadler K. S., & O’Sullivan L. W. (2016). Exoskeletons for industrial application and their potential effects on physical work load. Ergonomics 59(5), 671–681.

Savela,N., Turja, T., & Oksanen, A. (2017). Social Acceptance of Robots in Different Occupational Fields: A Systematic Literature Review. International Journal of Social Robotics. DOI: 10.1007/s12369-017-0452-5.

SPARC (2016). Horizon 2020. Robotics. European Commission. Accessed 28 September 2016. http://ec.europa.eu/programmes/horizon2020/en/h2020-section/robotics.

Turja, T., Rantanen, T. & Oksanen, A. (2017). Robot use self-efficacy in healthcare work (RUSH): Development and validation of a new measure. AI & Society, DOI: 10.1007/s00146-017-0751-2.

Turja, T., Van Aerschot, L., Särkikoski, T. & Oksanen, A. (2018). Finnish healthcare professionals’ attitudes toward robots: Reflections on a population sample. Nursing Open. DOI: 10.1002/nop2.138.

Työ- ja elinkeinoministeriö (2015). TEM raportteja. Sosiaali- ja terveysalan työvoiman riittävyys nyt ja tulevaisuudessa. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-227-952-1.

Venkatesh, V., & Davis, F. D. (2000). A theoretical extension of the technology acceptance model: Four longitudinal field studies. Management science, 46(2), 186–204.