-
Kokeilun teemat
1840 katselukertaa
Kokeilu on luotu 06.03.2019Mirka Korkia-aho / Hävikkiruokaravintola Loop
Repair Cafe on korjauskahvila, jossa lounaan tai kahvittelun yhteydessä voi tehdä pieniä korjauksia vaatteisiinsa tai tiettyinä aikoina viikosta saada vaatteet ammattilaisen korjaamina lounastamisen jälkeen mukaansa.
Vaateteollisuuden ongelmat ovat moninaiset, paitsi ympäristömyrkyt, veden kulutus, työntekijöiden olot myös ilmastovaikutukset ovat merkittävät. Tekstiiliteollisuus tuottaa vuosittain saman verran päästöjä kuin maailman lentoliikenne ja laivaliikenne yhteensä. Vaateteollisuuden ja etenkin pikamuodin kuormituksesta halutaan nyt kohti kestävämpiä vaateratkaisuja. Selvittää, voiko toimintamallista saada kannattavaa, onko ihmisillä kiinnostusta oppia korjaamaan omia vaatteitaan ja maksaa siitä pikkusumman tai lisämaksusta saada korjausompelu valmiiksi tehtynä lounaan yhteydessä.
Korjauskahvilan avulla halutaan edistää kestävää kulutusta ja luoda uutta muoti-ilmiötä, jolloin on hienoa korjata vanhaa. Monelta kuitenkin nykyisin puuttuvat ompelutaidot, ja ompelimopalvelujen käyttö on myös liian kallista tai vaivalloista, joten on helpompi ja monesti jopa edullisempaa ostaa uusi vaate korjaamisen sijaan. Korjauskahvilassa kahvila-asiakas voi eteisaulassa sijaitsevassa sermin taakse rakennetussa ompelupisteessä itsenäisesti tai tiettyinä aikoina viikossa asiantuntijan opastuksella korjata vaatteensa tai muun kankaisen tuotteen. Lisämaksua vastaan ompeluneuvoja voi myös korjata vaatteen lounaan tai kahvittelun aikana. Myöhemmin palvelua voi laajentaa muihin korjauspalveluihin. Lapinlahden vanhan sairaalan tiloissa sijaitsevaan hävikkäruokaravintola Loopiin perustetaan korjauskahvila muutamaksi kuukaudeksi. Tilan yhteydessä oleva aula soveltuu mainiosti tarkoitukseen ja tilan voi rajata sermillä. Kokeilu halutaan aloittaa kesäkuussa 2019.
Mirka Korkia-aho ja hävikkiruokaravintola Loop, joka sijaitsee Lapinlahden vanhassa sairaalarakennnuksessa, kivenheiton päässä Helsingin keskustasta.
Kokeilun budjetti on 5000 eur, joka koostuu ompelukoneen ja muiden tarvittavien välineiden hankinnasta, tilan pienimuotoisesta sisustamisesta, kuten Repair Cafen kylteistä, ompeluneuvojan palkasta sekä kokeilun vetäjän työpanoksesta.
Tiimistä löytyy kokemusta projektien onnistuneesta läpiviennistä ja viestinnästä sekä ammattitaitoinen korjausompelija.