1

Kokeilun idea

-

Kokeilun teemat

AikuisetHarrastuksetKasvatusTyöttömätKulttuuriVapaa-aikaNuoretOppiminenKouluVapaaehtoistoimintaAikuiskoulutusYhteisöllisyysOsaaminenAutomaatio
Kokeilu on luotu 15.11.2017

Koulu ilman seiniä

Ruohonjuuritason peer-to-peer oppilaitos

Miksi tämä kokeilu on tarpeellinen?

Elämme keskellä osaamismurrosta, jossa pitäisi pystyä oppimaan itsenäisesti ja jatkuvasti, ja johon formaali koulutus yhä heikommin vastaa. Ennakoimattomassa ja alati muuttuvassa maailmassa osaamisen pitäisi siirtyä nopeasti sitä tarvitseville, sieltä missä sitä on. Tarvitaan siis elinikäistä oppimista, sekä tilannekohtaista ”just in time” oppimista, jota vertaiset voisivat tarjota. Formaalin koulutuksen rinnalle olisi hyvä tarjota epäkaupallisia vaihtoehtoja, jotka toimivat vertaisjakamisen logiikan mukaan. Toisaalta myös sivistyskäsitteen merkitys on hukassa. Sivistys merkitsi ennen humanistisia arvoja, henkistä kehittyneisyyttä ja avarakatseisuutta. Tämä ulottuvuus on unohtunut nykyisessä välineellisten arvojen oppimisen maailmassa. Sivistyksen lisäksi tarvitaan myös matalan kynnyksen kiireetöntä olemista, kohtaamisia ja elämän vuoksi oppimista. Voidaanko aikuisoppimista järjestää peer-to-peer mentaliteetilla.

Miten kokeilu toteutetaan?

Haluan luoda 2.0-vastineen sille mitä työväenopistot ovat meillä edustaneet: sivistystä, humaaneja arvoja ja mielekässtä tekemistä. Koulu ilman seiniä olisi verkkopalvelu ja koordinoitu verkosto vertaisopettajia. Tämä olisi eräänlainen jatkuva oppimisen ”Ravintolapäivä”. Verkosto järjestäisi oppitunteja ja opintopiirejä sopivissa tiloissa esim. kirjastot, kahvilat ja yritysten sponsoroimat tilat. Verkkopalvelu pitäisi rakentaa ja toimintaa voisi pyörittää esim. 2 puolipäiväistä koordinaattoria (Japanissa on vastaava kokeilu tehty ja yksi palkollinen riitti vapaaehtoisten ohella). Vapaaehtoiset voisivat tarjota ilmaiseksi osaamisensa ja kiinnostustensa kohteet. Tämä idea laajentaisi vapaaehtoistoiminnan kenttää, luomalla mukaan uuden vapaaehtoistoiminnan ”genren”. Yhdessä oppiminen muodollisen koulutuksen ulkopuolella merkitsee arvokkaita kohtaamisia, oppimista ja mielekästä tekemistä. Tällä koululla ei ole omia tiloja ja opettajia ovat sinä ja minä. Koulu luo puitteet tiedon siirtämisen lisäksi rennoille kohtaamisille ja itsearvoiselle oleskelulle. Perustetaan verkkopalvelu, kootaan verkosto vapaaehtoisopettajia ja koordinoidaan pilottihanke kasaan. Kesällä 2018 voisi käynnistää pilotin, kunhan budjetti sallii verkkopalvelun perustamisen.

Kuka tai ketkä kokeilun toteuttavat?

Minä + koottava työryhmä vapaaehtoisia.

Mikä on kokeilun budjetti?

EOS

Millaista osaamista ja rahoitusta kokeilulla on käytettävissään?

Vetäjä on aikuiskavatustieteen maisteri ja aikuispedagogi. Verkostoja on kasvatusihmisiin ja -ammattilaisiin.