-
Kokeilun teemat
1745 katselukertaa
Kokeilu on luotu 12.02.2021Kokeilun tavoitteena on lisätä hyötykasveja päiväkodin pihalle. Istutus, kasvatus, hoitaminen ja sadonkorjuu yhdessä lasten, vanhempien ja isovanhempien kanssa. Lapset maistelevat, tutkivat itse kasvatettuja kasviksia ja oppivat terveellisille elämäntavoille. Tulevaisuuden tavoitteena on saada satoa niin paljon, että voidaan säilöä sitä talven varalle (hilloja, mehuja, kasviksia).
Olemme Upseerin päiväkodissa tehneet yli 3 vuotta pitkäjänteistä työtä kaupunkipuutarhanviljelijöinä yhteistyössä perheiden ja yhteistyötahojen kanssa. Tämä alun perin ympäristökasvatuksen pilottina alkanut kokeilu on muuttanut koko toimintakulttuuriamme ja johtanut uuden oppimisympäristön syntymiseen päiväkodin pihalle. Innostuminen kehitystyöhön vei meidät kokonaisvaltaisesti mukanaan, niin päiväkodin henkilökunnan kuin perheet, isovanhemmat ja muut tahot. Rahoituksen mahdollistamana voisimme jatkaa ja laajentaa viljelyä, perustaa puutarhaan lasten ideoiman perunamaan ja lisätä hyötykasvien määrää niin, että voitaisiin säilöä niitä talven varalle.
Hoitamalla päiväkodin puutarhan yhdessä lasten, vanhempien ja isovanhempien kanssa. Esikasvatus aloitetaan maaliskuussa 2021, kylvöt ja istutukset toukokuussa 2021, sadonkorjuu syyskuussa 2021.
Upseerin päiväkodin porukka yhdessä lasten vanhempien ja isovanhempien kanssa.
1000 € kasvihuoneen kunnostus, taimet, lannoitteet, multa, puutarhavälineet, ekologisen kastelujärjestelmän toteuttaminen.
Osaamista kartoitetaan toiminnan ohessa tutkimalla, opiskelemalla ja ideoimalla yhdessä hyödyntäen sisäistä osaamista. Tällä hetkellä meillä ei ole rahoitusta, vaan ideoimme erilaisia tapoja hankkia resurssit tarvittaviin hankintoihin.
Upseerin päiväkoti ja muut lähipäiväkodit ja koulut, jotka haluamme esimerkillämme houkutella mukaan toimintaan.
Olemme motivoituneita kehittämään aloittamaamme toimintaa eteenpäin, niin että siitä tulee osa pysyvää toimintakultturia meillä ja muualla Kouvolassa.