Sinnikkyys auttoi saamaan lumiveistokset | Kokeilunpaikka.fi
3

Kokeilun oppi

-

Kokeilun teemat

675 katselukertaa

Kokeilu on luotu 09.03.2017

Kontiolahden kunta

Sinnikkyys auttoi saamaan lumiveistokset

Kontiolahdella lumiveistokset saatiin sinnikkään yrittämisen jälkeen toivottamaan ampumahiihdon kisavieraat tervetulleiksi. Lumiveistoksia on tehty esimerkiksi Kuutostien varressa oleviin meluvalleihin. Ideana on ollut tehdä talvilomalaisten ja kisavieraiden iloksi lumiveistoksia, sillä 6-tietä pitkin kulkee turisteja esimerkiksi Kolille. Lisäksi Kontiolahden ampumahiihtostadionilla järjestetään neljät kisat maaliskuun 2017 aikana.

Mitä kokeilun matkalla on tapahtunut?

18.05.2017

Kontiolahden kunta halusi ilahduttaa kisavieraita ja talviloman viettäjiä lumiveistoksilla. Samalla haluttiin tarjota hieman erilaista tekemistä. Halusimme kokeilla, kuinka lumiveistosten tekeminen onnistuisi ennen kisojen alkua.


Aluksi Kontiolahden kunnan ympäristönsuojelusihteeri Antti Suontama kohtasi keksimänsä idean vuoksi vastoinkäymisiä. Hän ei kuitenkaan luovuttanut, sillä luotti ideaansa. Pulmia tuotti se, ketkä lopulta nuo lumiveistokset tekisivät. Aluksi tarkoituksena oli tarjota tekemistä työttömille ja kehitysvammaisille. Tämä ei kuitenkaan onnistunut muun muassa kiireen vuoksi. Lisäksi epävarmuutta aiheutti se, kuinka kehitysvammaisten työnvalvonta onnistuisi.


Suontama jalosti ideaa yhdessä kunnanjohtaja Jere Penttilän kanssa. He pyysivät kontiolahtelaisia seuroja ja yhdistyksiä talkoisiin, ja seuroille tarjottiin lumiveistosten teosta talkoorahaa. Penttilä teki aiheesta lehdistötiedotteen, ja kutsu lähetettiin sähköpostitse 60 yhdistykselle. Media teki aiheesta juttuja, ja asiaa pidettiin yleisesti hyvänä. Aluksi lumiveistoksista kiinnostui vain yksi seura. Sekin luopui lumiveistosten teosta siinä vaiheessa, kun seuran aikuiset eivät lähteneet mukaan.

Lopulta kyselyjä alkoi tulla muualta. Kaksi SM-tason lumenveistäjää ilmoittautui mukaan, koska he tarvitsivat harjoitustöitä Pohjois-Suomen lumenveistokisoja varten. He olivat innoissaan luvatusta talkoorahasta. Loppumetreillä yksi kyläyhdistyksistä lähti mukaan.


Näkyville paikoille tehtiin kaivinkoneella kolme isoa lumikasaa. Veistäjät kävivät työhön, kun pakkanen oli kovettanut lumikasat. Lumiveistoksista tuli mielestämme hienoja. Samalla opimme uutta: tärkeimpänä se, että lumenveistäjät tarvitsevat ja haluavat harjoituskohteita, ja he ovat valmiita tulemaan lumenveistotöihin myös tulevaisuudessa. Asiasta täytyy neuvotella etukäteen, viimeistään alkutalvesta – silloin voimme saada jopa useita veistoksia.


Ja kyllä amatööritkin osaavat tehdä hienoja veistoksia, ei tekijän välttämättä tarvitse olla konkariveistäjä.

Kommentit
Kirjaudu sisään kommentoidaksesi omalla nimelläsi
Piilota kommentit