Uudet suomalaiset voimavarana | Kokeilunpaikka.fi
1

Kokeilun idea

-

Kokeilun teemat

Vapaaehtoistoiminta

572 katselukertaa

Kokeilu on luotu 15.11.2017

Christer Nuutinen

Uudet suomalaiset voimavarana

Maahan muuttavat nähdään ensisijaisesti hyväntekeväisyyden ja auttamisen kohteina. Entä jos asetelma olisikin päinvastoin?

Miksi tämä kokeilu on tarpeellinen?

Pitkän edistyskauden jälkeen Suomi on kääntynyt tuijottamaan menneisyyteen. Hyvinvointirakenteita puretaan, toimeentulon ja tulevaisuuden epävarmuus ahdistaa kansalaisia. Tarvitsemme uutta energiaa ja ideoita.

Miten kokeilu toteutetaan?

Yksi keino on maahan muuttavien tarjoaman, Suomea tuorein silmin tarkastelevan näkökulman avoin vastaanottaminen.

Mitä kokeilun matkalla on tapahtunut?

15.11.2017


Yleensä maahan muuttavat (niin työn, rakkauden kuin turvapaikanhaun tuomat) nähdään perimmältään suomalaiseen yhteiskuntaan hankalasti mukaan pääsevinä ihmisinä.


Suomalaiset tiedostavat jossain määrin myös oman roolinsa tässä ongelmassa. Pidämme itseämme varovaisina ja hitaasti lämpenevinä. Samaan aikaan uskomme, että "Suomi on hyvä maa suomalaisille", ja epäilemme pitkälti myös hyväntahtoisesti sitä, miten muualta tulevan olisi edes mahdollista aidosti viihtyä maassamme?


Maahan muuttava ihminen näkee uuden kotimaan erilaisessa valossa kuin sinne syntynyt. Siksi uudet suomalaiset voisivat toimia arvokkaana peilinä ja tietolähteenä sille, mikä maassamme on arvokasta ja mitkä asiat kaipaavat - jos rehellisiä ollaan - parantamista?

Kommentit
Kirjaudu sisään kommentoidaksesi omalla nimelläsi
Piilota kommentit