Vapaaehtoisprojekteja amiksiin | Kokeilunpaikka.fi
1

Kokeilun idea

-

Kokeilun teemat

529 katselukertaa

Kokeilu on luotu 01.11.2017

Niina Salmi, Nuorten Akatemia

Vapaaehtoisprojekteja amiksiin

Perinteinen vapaaehtoistyö ei houkuttele nuoria. Ehdotuksessa haluamme tarjota nuorille itselleen mahdollisuuden vaikuttaa vapaaehtoistyön muotoon. Opintojen osana toteutettavissa vapaaehtoisprojekteissa nuoret suunnittelevat itse vapaaehtoistyön kohteen ja toteutustavan. Nuorilla on mahdollisuus toteuttaa vapaaehtoisprojektinsa esimerkiksi alueen järjestöissä, kouluissa tai päiväkodeissa. Vapaaehtoisprojektit toteutetaan osallistavin ja ryhmätoiminnallisin menetelmin esimerkiksi osana vapaavalintaisia opintoja. Mukaan pyritään saamaan myös Valma-opintojen suorittajia. Itse suunniteltujen ja toteutettujen vapaaehtoisprojektien myötä nuoret kiinnostuvat vapaaehtoistyöstä ja oppivat monia työelämässä tarvittavia taitoja.