-
Kokeilun teemat
639 katselukertaa
Kokeilu on luotu 10.10.2017Satu Seppäläinen
Tavoitteena tehdä vapaaehtoistyön vaihto eri yhdistysten, järjestöjen ja ykstyisten ihmisten välillä helpoksi ja toimivaksi. Toteutustapa: Kontiolahden kunta (15 000 asukasta), jossa on erilaisia yhdistyksia kuten kyläyhdistykset, urheiluseurat, lapsi- ja nuorisojärjestöt, sopivat vapaaehtoistyön vaihdosta kuten leipomisista myyjäisiin tai ottelutapahtumiin , järjestysmiesten vaihdosta, yhteisten tapahtumien järjestämisestä jne. Tärkeää on, että jokainen antaa ja saa sekä yhteinen sitoutuminen toimintaan. Kohtaamisissa on lapsia, nuoria, työikäsisiä ja senioreita, vapaaehtoistoiminnan välille syntyy solidaarisuutta ja uusia tuttavuuksia. Voidaan torjua yksinäisyyttä ja lisätä harrastumahdoolisuuksia kuntalaisille.
Järjestöjen toiminnassa on vähän vapaaehtoistoimijoita tai samat tekevät leijonan osan yhdistysten vapaehtoistöistä vuodesta toiseen. Kokeilusta opitaan yhteisöllisyyttä, opitaan eri ikäpolvien kohtaamista sekä vastuu ottamista toinen toistamme.
Yhdistämällä voimavaroja yhdistyksissä voidaan saada enemmän vapaaehtoistyötekijöitä. Ja alueen toiminta saa näkyvyyttä ja samalla houkuttelee uusia toimijoita mukaan. Erityisesti nuorien saaminen mukaan vapaaehtoityöhön on tärkeää kun monet yhdistykset eläköityvät ja voimavarat vähenee. Yhdessä olemme enemmän. Idean testaamiseksi kutsuisin kunnan avustuksella järjestöt ja yhteisöt tapaamiseen, missä esittelisin idea, ja hakisin idealle kannatusta sekä toteuttamisaihioita. Käytännössä tarvittaisiin henkilö kuka haastattelisi yhdistykset ja kartoittaisi vapaaehtoistyöntarpeet ja mitä heillä olisi tarjota muille yhdistyksille. Saadut tulokset muutettaisiin käytännön tekemisiksi ja vähitellen vapaehtoistyöstä muodostuisi "pankki", jonne tuotaisiin ja josta haettaisiin pääomaa eli pieniä työpanoksia. Tavoitteena olisi saada ihmiset innostumaan vapaaehtoistyöstä ja huomaamaan, että pienikin osallistuminen on tärkeää ja mielekästä molemmille osapuolille.
Tätä en ollut miettinyt kun aloin kirjaamaan ideaa. Luulen, että Kontiolahtelainen yhdistys voisi ottaa tästä kopin.
n.50 000 €