Aitoja kohtaamisia | Kokeilunpaikka.fi
1

Kokeilun idea

-

Försökets teman

Vapaaehtoistoiminta

550 visningar

Försöket är skapat 29.10.2017

Aitoja kohtaamisia

Nykyään apua saa auttavasta puhelimesta, chateista ym. Itse tänä snäppäilyn, chättäilyn ja tubettamisen aikakautena kaipaan kuitenkin ihan oikeita, aitoja kohtaamisia.

Miksi tämä kokeilu on tarpeellinen?

1) Yksinäisyyden 2) Vaikenemisen

Vad har hänt under försökets gång?

29.10.2017

Ihmiset viettävät aikaansa hyvin paljon kauppakeskuksissa. Tämän takia tekisin sinne matalan kynnyksen kohtaamispaikan, joka on tarkoitettu ihan kaikille.


Kauppakeskuksessa olisi muutaman neliön avoin, viihtyisä tila, jossa on kaksi mukavaa nojatuolia.


Toisessa istuu vapaaehtoinen kuuntelija. Hän voi esimerksi olla opiskeluvaiheessa oleva valmentaja, psykologi, psykoterapeutti tms. Heillä usein opiskeluun kuuluu harjoittelu.


Toiseen tuoliin saa istuutua kuka tahansa, joka haluaa tulla kuulluksi. Yhdessä juodaan kuppi teetä ja keskustellaan. Tämän voi tehdä täysin anonyymisti, toki olisi kiva tietää henkilön etunimi.


Tällä tavoin ihmiset saavat kaipaamiaan kohtaamisia ja voivat avautua huolistaan ja elämästään. Monilla ei ole ketään, jolle huolistaan voi kertoa.



Kommentarer
Logga in och kommentera med eget namn
Göm kommentarer